REJ Design onnittelee tennistähti Harri Heliövaaraa loistavasta kaudesta

20.12.2022

Harri Heliövaara teki suomalaista tennishistoriaa kaudella 2022 nousemalla ATP-listan sijalle 11. Intensiivinen mutta ennätyksellisen menestyksekäs kausi ylitti myös Harrin omat odotukset. Kauden lopuksi pääsy ATP-kiertueen finaaliturnaukseen Torinoon oli jo voitto itsessään, vaikka turnaus päättyikin Harrin ja parinsa Lloyd Glasspoolin osalta tiukkaan tappioon semifinaalissa.

Nyt Harrilla on ollut hetki aikaa hengähtää ennen seuraavan kauden alkua. Ohjelmaan on toki jo mahtunut treeniä ja myös kotimaisen Tennisliigan otteluita, mutta onneksi Harri on ehtinyt viettää aikaa myös perheensä kanssa. Kotona Harri iloitsee REJ Designin kotimaisena käsityönä valmistetusta pyyhekuivaimesta, joka helpottaa arkea monella tapaa: pyyhekuivaimen päälle on helppo ripustaa niin treenivaatteet kuin perheen pienimmänkin vaatekerrat – ja kaikki kuivuvat nopeasti, varsin pienellä sähkönkulutuksella.

Yksi toive Harrilla kuitenkin on: kunpa pyyhekuivaimia olisi myös hotelleissa maailmalla! Tennisammattilaisen arki on jatkuvaa reissaamista paikasta ja maasta toiseen, ja reissuelämää totta totisesti helpottaisi, jos hotelleissakin saisi treenikamat kätevästi kuivaksi pyyhekuivaimen avulla.

Katso videolta, mitä Harri kertoo fiiliksistään kauden jälkeen ja mitä mieltä Harri on REJ Designin pyyhekuivaimista.